torstai 10. tammikuuta 2019

Seuraava peliliike

Eilisen höpöttelyn ja hulluttelun jälkeen nyt onkin aika miettiä seuraavaa sijoitusta. Olen ajatellut, että hajautan sijoitukseni useampaan yritykseen. Todennäköisesti ostan joka kerta eri yritystä, koska näin hajautan riskiä ja samalla tutustun monen alan yrityksiin. Toki jos jonkin jo aiemmin omistamani yrityksen osake alkaa ostohammastani jostain syystä kutittamaan niin en poissulje sitäkään, että lisään omistustani jossain yrityksessä.

Todennäköisesti hankin ainakin aluksi osakkeita vain kotimaisista yrityksistä, koska niiden kohdalla merkintäpalkkiot ovat huomattavasti pienempiä. Tarkastelin tänään norjalaista yritystä nimeltään Nordic mining, yritys harjoittaa mm li-on akuissa käytettävän litiumin louhintaa. Merkintäpalkkio yhtiön osakkeeseen oli minimissään 10€ ja myyntipalkkio realisointihetken koittaessa saman verran. Eli 100€ sijoituksen kulut olisivat jo 20€ joka tarkoittaa, että osakkeen tulisi nousta yli 20%,että saisin edes omani pois.

Tällä hetkellä minulla on kaksi potentiaalista vaihtoehtoa seuraavaan sijoitukseen, Nordea tai Metsä-Board.

Nordean osake on laskenut kuluneen 12kk aikana yli 24%, joten ajattelin, että nyt olisi mahdollisesti hyvä hetki ostaa kyseistä osaketta. Jostain muistan lukeneeni, että Nordea on suomalaisten viime vuonna eniten ostama osake, joten menisin porukan mukana, mikäs sen turvallisempaa?

Metsä-Board osake kiinnostaa minua myöskin sen takia, koska sen hinta on laskenut viime vuonna yli 11%. EU:n päätös kieltää muovipillit ym ympäristöä kuormittavat muovituotteet on myös osaketta kohtaan tuntemani voimakkaan mielenkiinnon takana. Uskon, että ainakin osa kiellettävistä muovituotteista tullaan jatkossa korvaamaan ympäristöystävällisemmällä puusta valmistettavasta tuotteesta ja tämähän tietäisi osakkeen nousua, ainakin näin lukion lyhyen matematiikan kirjoittaneen mielestä.

Seuraavan osakeoston tekeminen menee  kuitenkin ensi viikon alkuun, koska rahan siirtäminen nordnetin asiakasvaratilille kestää muutaman arkipäivän. Summa tulee olemaan noin 100-150€. Huomenna kun laitan rahaa liikkeelle niin rahat ovat hyvällä tuurilla käytettävissä maanantaina. Eli vielä on hyvin aikaa miettiä seuraavaa siirtoani osakemarkkinoilla.

Lisäksi vielä mainittakoon eräs sattumus  kun olin aikoinaan kesätöissä Metsä-Boardilla. Työtehtäviini kuului tuolloin piha-alueiden kunnossapito, työnkuvaa tarkentaakseni puhuisin kuitenkin ennemmin nurmikonleikkuusta ja nurmikon kasvamisen seuraamisesta. Olimme eräänä kauniina kesäpäivänä työkaverini kanssa ajamassa nurmikkoa päältäajettavilla uudehkoilla leikkureilla, kun työskentelyalueellemme ilmaantui vanhempi herrasmies peräkärryineen ja tuli kertomaan, että hän tuli noutamaan toisen ruohonleikkureista lainaan kesämökilleen. Mies ilmoitti myöskin, että hänellä on tähän lainaamiseen päällikkömme lupa. Ei siinä sitten työkaverin  osattu asiaa yhtään epäillä ja työpäivä oli jo lopuillaan, joten ajettiin leikkuri peräkärryn kyytiin ja lähdettiin kotiin. Seuraavana aamuna kerrottiin pomolle tästä "lainauksesta" ja kerrottiin, että leikkuri palautuu takaisin työmaalle iltapäivään mennessä. Pomo kysyi lainaajan nimeä, jota emme tietenkään olleet edes kysyneet, joten tyydyimme vain kuvailemaan miestä. Hetken hiljaa oltuaan pomo totesi: "Voi vittu, taitaa olla sama äijä joka viime kesänäkin täältä varasti yhden päältäajettavan leikkurin." Loppuaika kesätyöstä ajeltiinkin sitten ihan perinteisillä työnnettävillä ruohonleikkureilla työkaverin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti