tiistai 9. huhtikuuta 2019

Verokarhun paluu ja Viking lottoa

Yövuorot on nyt lusittu ja muutaman päivän saa jälleen levähtää. Totesin kyllä työkavereille töistä nyt aamulla lähtiessäni, että katsokaa nyt kerran vielä oikein kunnolla, kun vielä siihen on mahdollisuus, koska on suhteellisen varmat numerot illan Viking lotto arvontaan. Minut tuntevat tietävät, että melkoisille ylikierroksille varmasti menisi työukon elämä, jos pankkitilille pamahtaisi muutama ylimääräinen miljoona.

Rahasta puheen ollen, tuli eilen tarkistettua esitäytetty veroilmoitus ja voi helvetti sitä ärtymyksen määrää jälleen kerran. Jäännösveroa, eli suomeksi sanottuna mätkyjä 185€.Pyrin aina siihen, että verotus olisi suunnilleen plus miinus nolla tai hieman tulisi palautuksia, koska A:En luota valtioon ja B: Ylimääräisenä maksetulle verolle ei makseta valtion toimesta korkoa. Tovin tuota paholaisen paperia (tai no nykyäänhän sen näkee vain netistä, mutta ymmärrätte varmaan pointtini) tutkittuani huomasin, että kotitalousvähennykset, sekä omistamaani asunto-osakkeeseen kohdistuneet remonttikulut ym olin unohtanut ilmoittaa. Saman tien helmitaulu pöydälle ja ynnäilemään ykkösiä ja kakkosia yhteen ja lopputuloksena sain tehtyä hyvin vähennyksiä verotukseen. Jännityksellä odottelen jos maksumiehen roolista pääsisinkin saamapuolelle.

Tiistai oli mielenkiintoinen päivä pörssissä teleoperaattoreiden osalta. Kuten edellisestä blogista kävikin ilmi, ostin maanantaina Elisan osakkeita. Vaihtoehtona oli maanantaina myös DNA:n osake, mutta kallistuin kuitenkin lopulta Elisaan. Tiistaina ilmoitettiin, että norjalainen Telenor on ostamassa DNA:sta 54% osuuden. Tämä tietenkin syöksi DNA:n osakkeen rajuun nousuun. Päivän päätteeksi DNA:n osake olikin noussut komeasti 8,63%.

Tähän loppuun ennen kuin vedän villasukat jalkaan ja tuudittaudun höyhensaarille haluan mainita yhden asian. Tutkin hieman netistä, että miten blogilla voi tehdä rahaa ja innostuin eilen päivällä lisäämään blogiini Google adsensen kautta tulevia mainoksia. Ilmeisesti jokaisesta mainoksen klikkauksesta minulle maksetaan joku mitätön summa, mutta rahaa se on sentin tuhannesosakin, sanoisi entinen bitcoin sijoittaja. En kyllä tiedä onnistuiko tuon adsensen käyttöönotto, koska ainakaan vielä tänä aamuna en nähnyt blogissani yhtään mainosta, mutta ehkä Googlen toimesta tehdään vielä jotain blogin tarkistuksia tms. Hyvä asia on se, että mainokset saa otettua blogista pois milloin tahansa, joten mistään kiveen hakatusta päätöksestä ei ole kysymys. Nyt hyvää yötä ja huomenta kaikille,työukko kiittää ja kuittaa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Vaaleja ja mobiilia

Töttöröö. Ajattelin tässä hieman päivitellä blogia ennen yövuoroon lähtöä. Viikonloppu oli jälleen pitkästä aikaa työukolla vapaata,joten oli aikaa hieman tutkia osakemarkkinoita, katsella jääkiekkoa ja käydä äänestämässä. Äänestämisestä tuli kyllä ihan farssi, kerron siitä blogin loppupuolella hieman tarkemmin.

2.4 pärähti Capmanilta osinkoa huimat 6,78€ ja 4.4 Nordealta 13,80€. Sain jälleen uutta oppia osakesijoittamisesta, huomasin, että ennakonpidätys osinkojen kohdalla tehdään osingonmaksun yhteydessä, eikä jälkikäteen vuoden veropäätöksessä, kuten olin olettanut. Tämä tosin muuttuu vuoden 2020 alusta kun käytettäväksi tulee osakesäästötiliksi kutsuttu mekanismi. "Sijoittajat voivat avata osakesäästötilejä vuodesta 2020 alkaen. Tilille saa siirtää enintään 50 000 euroa. Asiakas maksaa veroa sijoitusten tuotoista siinä vaiheessa, kun hän nostaa tililtä rahaa." Lainasin tekstin suoraan Valtionvarainministeriön sivulta, koska en laiskana jaksanut alkaa sitä nyt käymään tässä blogissa läpi. Halutessasi voit tutustua osakesäästötiliin tarkemmin valtionvarainministeriön sivuilla osoitteessa: https://vm.fi/osakesaastotili

Olen miettinyt, että mihin osakkeeseen sijoittaisin ensi viikolla ja ajattelin ostaa jotain ns. varmaa ja tylsää osaketta, jotta salkkuni riskitaso laskisi. Salkkuni näytti olevan tällä hetkellä nordnetin sivuilta löytyvien laskukaavioiden mukaan korkeimmassa riskiluokassa. Päätin ostaa Elisan osakkeita, kappalehinta osakkeelle on 38,57€, joten saisin niitä 4kpl hintaan 161€, joka sisältää 7€ välityspalkkion. Pitää hieman selvitellä miksi välityspalkkio näyttää jälleen kerran nousseen. Osake on viimeiset 5 vuotta noussut tasaisesti, viiden vuoden aikana osakkeen arvo on tuplaantunut ja kuluvan 12kk aikana osakkeen arvo on noussut 3,91%. Suurin osa varmasti tietääkin minkä alan yrityksestä on kyse, mutta käydään se nyt tässä vielä läpi varmuuden vuoksi. Elisa on mobiiliverkko-operaattori, eli se myy puhelin ja nettiliittymiä ym kaikkea niihin liittyvää. Kyseessä on kotimainen markkinajohtaja. Elisalla on toimintaa myös Virossa, jossa se on markkinakakkonen. Suomessa näitä teleoperaattoreita on Elisan lisäksi Telia ja Dna. Lisäksi löytyi Moi mobile, joka on käsittääkseni DNA:n alainen pieni toimija. Tulevaisuuden suunnan näillä markkinoilla tulee todennäköisesti määrittämään se kuka toimijoista onnistuu parhaiten 5g yhteyksien rakentamisessa ja tarjoamisessa kuluttajalle.

Mietiskelin viikonlopun aikana myös sitä vaihtoehtoa, että keräisin tuonne nordnetin tilille hieman enemmän rahaa ennen osakkeiden ostoa, koska tuo välityspalkkio syö ison osan esimerkiksi 150e sijoituksesta, mutta se tarkoittaisi, että blogin kuulumisten päivitykset tulisivat harvemmin. Ja nimenomaan tämän blogin aloittamisen tarkoitus oli se, että se pitää omaa mielenkiintoani yllä osakesijoittamiseen ja säästämiseen. Eli jatketaan myös jatkossa max 300€ kertaostoilla, kuten aiemmin olen päättänyt. 

Meinasinkin jo unohtaa,että lupasin kertoa eduskuntavaaleissa äänestämiseeni liittyvästä farssista. Muutin edellisten eduskuntavaalien jälkeen työn perässä eri lääniin, joten täällä olikin ihan eri ehdokkaat kuin edellisellä äänestysalueellani. Työukkona luonnollisesti kallistun jonkin verran vasemmalle, mutta en ole kovinkaan puolueuskollinen, joten kenelle annan arvokkaan ääneni oli miettimisen paikka.

 En tässä nyt kuitenkaan paljasta, että ketä äänestin, mutta prosessi oli seuraavanlainen. Tein ylen vaalikoneen, joka antoi minulle vaihtoehdoksi vasemmalta laidalta ehdokkaan. Ajattelin sitten, että tällä mennään ja lähdin kohti ennakkoäänestyspaikkaa. Ovella virkailija tarkisti, että henkilöllisyystodistus löytyy ja ojensi minulle äänestyslipukkeen. Huomasin heti paikalle tultuani, että paikalla oli todella paljon ihmisiä ja jäin odottelemaan omaa vuoroani, että isken numeron lappuun. Jono kulki suhteellisen joutuisasti vaikka tilassa oli ainoastaan kaksi äänestyskoppia. Astelin sermin taakse ja otin kynän käteen, tässä vaiheessa minuun kuitenkin iski vahva epäilys siitä, että käytänkö ääneni nyt ihan varmasti "oikein." Totesin itsekseni, että no ei tässä mitään isompaa vahinkoa tule jos meneekin vähän metsään tällä kertaa ja iskin lappuun ennakkoon päättämäni ehdokkaan numeron.

 Sitten se iski, ei helvetti tätähän pitää nyt miettiä tarkemmin, koska seuraavan kerran tilaisuus äänestää eduskuntavaaleissa tulee vasta neljän vuoden kuluttua. Kutsuin paikalle vaalivirkalijan ja pyysin uuden äänestyslipukkeen, jonka sitten sainkin. Kerroin virkailijalle, että muutin mieleni, johon sain vastaukseksi, että mieti vaan rauhassa, tässä on vielä neljä tuntia äänestysaikaa tälle päivälle jäljellä ja muinakin päivinä saa tulla äänestämään. Mietin jo hetken, että lähdenkö miettimään asiaa tarkemmin kotiin, mutta päätin, että asia hoidetaan nyt pois alta ja aloin puhelimen avulla selaamaan nettiä ja etsimään itselleni ehdokasta jolle ääneni annan. Tästähän muodostui lopulta noin viidentoista minuutin operaatio ja huomasin jonon jo kasvaneen ulos asti. Loppujen lopuksi päädyin äänestämään samaa henkilöä kenen numeron olin alunperinkin lappuun rustannut.

 Kävelin sermin takaa vihdoin vaaliuurnalle, jossa tarkastettiin henkilöllisyyteni ja äänestyslipuke sinetöitiin kirjekuoreen, jonka jälkeen pudotin sen vaaliuurnaan. Tämän jälkeen virkailija totesi: "Oli ilmeisesti vaikea päätös, pitkäkestoisin äänestystuokio, jonka olen tässä reilun 30 vuoden vaalivirkalijan urani aikana nähnyt." Totesin, että näiden valtion hommien kanssa pitää olla tarkkana ja toivotin hyvät päivänjatkot. Olen ihan varma, että virkailijat ajattelivat minun kirjoittaneen tai piirtäneen äänestyslipukkeeseen jotain, mutta vannon, että ihan oikean ehdokkaan numeron siihen rustasin. Muutaman vihaisen katseen sain kanssaäänestäjiltäni poistuessani. 

torstai 4. huhtikuuta 2019

Kyöstin herääminen

Noniin se on työukko palannut Helsingin reissulta kotikoloon ja nyt voisin taas hieman blogia päivitellä. Osinkoja napsahti taas tilille, kun CapMan maksoi osingot ulos. Summa oli kohdallani hurjat 6€. No rahaa se on sekin. Ei sitten tullut ostettua Helsingistä kultaharkkoa, tulin siihen lopputulokseen, että kullan realisointi joskus myöhemmin ei tuottaisi mitään, koska kaikki alan firmat maksavat kullasta liikaa alle markkinahinnan.

Huomenna puskee taas tilipäivä ja ajattelin 150€ täräyttää jälleen osakkeisiin. En oikein ole vielä ehtinyt kunnolla perehtymään, että mitä osaketta ostaisin. Olen jopa miettinyt, että lisäisin onistustastani Flowscapeen, mutta hieam epäilyttää, koska bitcoin Kyösti ilmoitti tänään ostaneensa Flowscapea. Kuten otsikkokin kertoo, Kyösti heräsi todennäköisesti tähänkin junaan myöhässä, hänen omistuksensa luo nyt synkän varjon omien flowscape omistuksieni päälle.

Pari päivää sitten oli uutisissa, että EU löi lukkoon päätöksen, että muoviset pillit ym kielletään. Tämä voisi avata hyviä mahdollisuuksia puualan yrityksille, joten Stora Enso voisi olla potentiaalinen ostokohde seuraavaksi.

Kärpät painoi Ilveksen maanrakoon otteluvoitoin 4-0 ja juna puksuttaa kohti Suomen mestaruutta. Veikkaisin, että finaalit pelataan tänäkin vuonna Oulu-Tampere akselilla.

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Metsien mies

Töttöröö vaan kaikille. Perjantaina tuli ostettua Metsä board Oyj:n B osaketta sadalla eurolla. Osakkeita on siis A ja B sarjaa. A sarjan osake maksaa 7,40€/kpl ja B-osake 5,62€/kpl. Jos olen oikein ymmärtänyt niin yksi A-osake antaa 20kpl ääniä yhtiökokouksessa ja B-osake 1kpl ääniä yhtiökokouksessa. Molemmista maksetaan kuitenkin osingot samalla tavalla, joten näin piensijoittajan näkökulmasta tällä ei ole juurikaan merkitystä, joten ostin tuota halvempaa.

Nyt saattaa tulla pieni tauko sijoittamisessa, koska työukko lähtee pienelle lomalle Helsinkiin ja siellä varmaankin palaa rallukkaa aika huolella. Metsä-Boardin ostoonkin käytin muumin päivä mukista saamani 100€. Sain mukin tosiaan myytyä viime viikolla, hieman jännitti parkkipaikalle mennä tekemään kauppoja, koska pelkäsin jonkinnäköistä muumimukikeräilijöiden väijytystä. Huoli oli kuitenkin turha, kaupat käteltiin mukavan ostajan kanssa ilman hinnasta tinkaamista. Perjantai oli osakemarkkinoilla melkoista laskevaa käyrää, mutta Flowscape pelasti minut jälleen hyvällä nousullaan. Sijoitukseni Flowscapeen on nyt tuplaantunut ja tästä ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.

SM-liigassa pyörähtivät käyntiin playoffsit ja niitä on nyt tullut seurattua. Hyviä ja tapahtumantäyteisiä otteluja on ollut, hieman on jäänyt harmittamaan kun veikkaukset eivät ole osuneet ollenkaan, mutta eiköhän tuuri taas kevään lähestyessä käänny. Telialta sai Liiga paketin tablettiin hintaan 24,90€/kk mikä on mielestäni ihan kohtuullinen hinta siitä, että näkee kaikki playoff ottelut. Vahva veikkaus on, että Kärpät tai Pelicans on keväällä mestari.

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Flow must go on

Halipatsuippa taas vaan kaikille. Tuhannet lukijani ovatkin jo varmaan odotelleet, että milloin seuraavan blogini julkaisen ja tässä se nyt sitten on.

Flowscape on jatkanut hurjaa nousuaan ja tänään osakkeen minulle tuoma tuotto oli jo yli 78%. Euroissa tämä tekee 126€ tuoton. Huvittavaa tai surullistahan tässä upeassa nousussa on se, että vinkin ja ostosuosituksen kyseiseen osakkeeseen sain Kyöstiltä. Soitin Kyöstille ja kuvittelin, että voisimme yhdessä hieman hehkuttaa rahan tulemista ovista ja ikkunoista, koska tottakai oletin, että Kyösti olisi myös itse panostanut suosittelemaansa osakkeeseen. Kuten jo varmaan arvaattekin olin väärässä. Kyösti ei ollut laittanut lanttiakaan kiinni Flowscapeen, joten join kuoharit sitten yksikseni.

Edellisen blogin jälkeen hieman selvittelin flowscapen nousun syitä ja selvisi, että analyytikot ovat arvioineet osakkeen arvoksi 0,19 kruunua per osake, kun osake oli nousuun lähtiessään 0,05 kruunun arvoinen. Nyt osakkeen arvo on noin 0,10 kruunua, joten nousupotentiaalia on edelleen hurjasti jäljellä. Saa nähdä tuleeko Kyösti vielä Flowscapen jälkiliukkaille.

Osakesalkkuni näyttää tällä hetkellä muutenkin ihan hyvältä. Tappiolla ovat CapMan 5,92%, F-secure 7,79% ja Outokumpu 0,80%. Outokumpu tosin viime aikoina on ollut mukavassa nosteessa ja odotan siltä nousevaa tulosta myös jatkossa. Plussalla ovat tällä hetkellä Flowscape 77,41!!! %, Nordea 3,28% ja kaikkien rakastama Sotkamo Silver 2,74%. Tulevana lauantaina CapMan lyö osingot tiskiin. Jouduin hieman noviisina selvittämään, että mihin nämä osinkorahat maksetaan ja selvisi, että ne maksetaan Nordnetin salkkuun ja näillä rahoilla voi sitten ostaa haluamiaan osakkeita tai siirtää rahat pankkitilille.

Loppuun vielä ennustus. Flowscapen arvo nousee ensi viikolla 0,15 kruunuun osakkeelta.

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Perjantain Flow

Oli tarkoitus blogitella jo perjantaina töiden jälkeen, mutta en sitten jaksanut. Unirytmi hieman sekaisin, joten nyt yöllä on hyvin aikaa päivitellä kuulumisia blogiin.

Perjantaina töissä tauolla tarkistelin hieman salkun tapahtumia nordnetistä ja hämmästyin aiemmin ostamani Flowscape senttiosakkeen hurjaa nousua. Osake oli jossain vaiheessa noussut jo reilusti yli 40%,mutta pörssin sulkeuduttua kasvua olikin "vain" 34,43%. Ostin osakkeita 160 eurolla ja nyt niiden arvo on 232€,eli rahallista kasvua on tullut 72€. Olin aluksi, että mitä helvettiä on tapahtunut, joten aloin tutkimaan asiaa netistä. En kuitenkaan löytänyt mitään yksiselitteistä vastausta osakkeen nousulle. Helmikuussa Flowscape oli tiedotteen mukaan tehnyt 2 miljoonan kruunun sopimuksen hollantilaisen yrityksen kanssa, mutta en usko sen selittävän näin kovaa osakkeen arvon nousua. Tarkistelin Nordnetistä osakkeella tehtyjä kauppoja ja niitä näytti olevan runsaasti. Epäilen, että joku on tehnyt suuren kertaoston ja tämä on nostanut osakkeen arvoa reilusti. Kävi mielessä, että kyseessä olisi jonkinlainen osakekeinottelu, eli joku ostaa osaketta isolla määrällä, saaden näin osakkeen rajuun nousuun ja myy sen sitten isolla voitolla maanantaina. Mielenkiinnolla odottelen maanantaita, että miten osakkeen arvo silloin tulee käyttäytymään. Kuten aikaisemmin muistaakseni totesin, myyn omat Flowscape osakkeeni vasta sitten kun niiden arvo on vähintään 1€ per osake, jolloin otan 30000€ ulos. Lottokuponki näytti heräävän perjantaina henkiin ja hyvä niin.

Siirsin perjantain tilipäivänä 200€ nordnetin tilille, mutta siirtoviiveen takia rahat tulevat käyttööni vasta maanantaina, jolloin pääsen taas osakekaupoille. Tutkiskelin hieman mahdollisia ostokohteita ja päädyin Capman nimiseen yhtiöön. Capman maksaa tänä vuonna osinkoja melkein 7% verran ja 14.3 osakkeen pitää viimeistään olla salkussa osingon saadakseen, joten maanantaina ehtii vielä hyvin lyödä kaupat lukkoon. Itselläni meni tuo Capmanin bisnesidea hieman yli hilseen, joten en edes yritä sitä itse tähän alkaa selittämään vaan lainaan litanian suoraan yrityksen sivuilta.

"CapMan on johtava pohjoismainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoittaja. Tarjoamme laajan kirjon sijoitustuotteita ja palveluita. Olemme kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa viimeiset 30 vuotta yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Palveluksessamme on 120 pääomasijoittamisen ammattilaista ja hallinnoimme yhteensä yli 3 miljardin euron pääomia. Tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille. Toimimme laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Nykyiset sijoitusalueemme kattavat kohdeyhtiösijoittamisen, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Palveluliiketoimintaamme kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan, varainhankinnan sekä rahastojen hallinnoinnin palvelut."

Kuulosti sen verran hyvältä, että tuohon ajattelin rahani laittaa kiinni. Houkuttelevaa oli myös se, että yhtiön tavoitteena on maksaa joka vuosi kasvavaa osinkoa. Toisaalta Capman on täysin erilainen yhtiö kuin aiemmin ostamani ja tavoitteenani onkin, että salkussa on hajautettuna rahaa usealle eri toimialalle. Oli ehkä hieman uneliasta höpöttelyä tämä blogiteksti, mutta tulipahan höpöteltyä taas jotain.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Kummun outoa Outokumpua

Tuli tehtyä ylimääräinen sijoitus Outokummun osakkeeseen veikkausvoitolla. Rävähti reilu 400e pitkävedosta, joten ajattelin siitä 230€ täräyttää osakkeisiin. Mietin tuossa yksi päivä, että osakesijoittaminen on lähes kuin kokoajan pelissä oleva pitkäveto, mutta arvo ei mene yleensä hetkessä ihan nollille.

Outokummun osakkeeseen sijoitin sillä ajatuksella, että se nousisi pikkuhiljaa tämän vuoden aikana. Osake on laskenut arvoaan viimeisen vuoden aikana lähes 46%. Aikaisempaa historiaa kun katsoo niin osake on sahannut ylös ja alas melko reilunlaisesti. Tämä johtunee teräksen kysynnästä maailmanmarkkinoilla. Pitäisin kuitenkin Outokumpua suhteellisen varmana sijoituksena, mutta aika näyttäköön.

Kyöstiltä yritin viikonloppuna kysellä sijoitusvinkkejä ym, mutta hänellä tuntui olevan tärkeämpää tekemistä. Ilmeisesti Kyöstillä oli takanaan hieman rankempi työviikko, koska hän hukutti murheitaan 5 litran viskipulloon. (Siis sellaiseen missä on se heiluriteline sekä jalusta) Kyöstin sijoittamisen pelisilmä ei kuitenkaan ollut ihan kuutamolla vaan hän kehotti ostamaan kultaa, koska sen arvo on nyt tippunut reilusti. Seuraava sijoitukseni tuleekin todennäköisesti olemaan 5g kultaharkko joka maksaa noin 200€. Kullan myyjiä verrattuani totesin, että kultaa saa tällä hetkellä halvimmalla Tavexilta. Mutta joo, eiköhän tässä nyt taas ollut ihan tarpeeksi höpinää yhteen blogiin, itse en ainakaan yleensä jaksa lukea blogeja jotka ovat älyttömän pitkiä ja niihin ympätään kaikkea asiaan kuulumatonta. Jatkossa tulen tähän omaan blogiini lisäämään hieman enemmän kuvia, kuten esimerkiksi kuvan tuosta aiemmin mainitsemastani kultaharkosta.