sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Vaaleja ja mobiilia

Töttöröö. Ajattelin tässä hieman päivitellä blogia ennen yövuoroon lähtöä. Viikonloppu oli jälleen pitkästä aikaa työukolla vapaata,joten oli aikaa hieman tutkia osakemarkkinoita, katsella jääkiekkoa ja käydä äänestämässä. Äänestämisestä tuli kyllä ihan farssi, kerron siitä blogin loppupuolella hieman tarkemmin.

2.4 pärähti Capmanilta osinkoa huimat 6,78€ ja 4.4 Nordealta 13,80€. Sain jälleen uutta oppia osakesijoittamisesta, huomasin, että ennakonpidätys osinkojen kohdalla tehdään osingonmaksun yhteydessä, eikä jälkikäteen vuoden veropäätöksessä, kuten olin olettanut. Tämä tosin muuttuu vuoden 2020 alusta kun käytettäväksi tulee osakesäästötiliksi kutsuttu mekanismi. "Sijoittajat voivat avata osakesäästötilejä vuodesta 2020 alkaen. Tilille saa siirtää enintään 50 000 euroa. Asiakas maksaa veroa sijoitusten tuotoista siinä vaiheessa, kun hän nostaa tililtä rahaa." Lainasin tekstin suoraan Valtionvarainministeriön sivulta, koska en laiskana jaksanut alkaa sitä nyt käymään tässä blogissa läpi. Halutessasi voit tutustua osakesäästötiliin tarkemmin valtionvarainministeriön sivuilla osoitteessa: https://vm.fi/osakesaastotili

Olen miettinyt, että mihin osakkeeseen sijoittaisin ensi viikolla ja ajattelin ostaa jotain ns. varmaa ja tylsää osaketta, jotta salkkuni riskitaso laskisi. Salkkuni näytti olevan tällä hetkellä nordnetin sivuilta löytyvien laskukaavioiden mukaan korkeimmassa riskiluokassa. Päätin ostaa Elisan osakkeita, kappalehinta osakkeelle on 38,57€, joten saisin niitä 4kpl hintaan 161€, joka sisältää 7€ välityspalkkion. Pitää hieman selvitellä miksi välityspalkkio näyttää jälleen kerran nousseen. Osake on viimeiset 5 vuotta noussut tasaisesti, viiden vuoden aikana osakkeen arvo on tuplaantunut ja kuluvan 12kk aikana osakkeen arvo on noussut 3,91%. Suurin osa varmasti tietääkin minkä alan yrityksestä on kyse, mutta käydään se nyt tässä vielä läpi varmuuden vuoksi. Elisa on mobiiliverkko-operaattori, eli se myy puhelin ja nettiliittymiä ym kaikkea niihin liittyvää. Kyseessä on kotimainen markkinajohtaja. Elisalla on toimintaa myös Virossa, jossa se on markkinakakkonen. Suomessa näitä teleoperaattoreita on Elisan lisäksi Telia ja Dna. Lisäksi löytyi Moi mobile, joka on käsittääkseni DNA:n alainen pieni toimija. Tulevaisuuden suunnan näillä markkinoilla tulee todennäköisesti määrittämään se kuka toimijoista onnistuu parhaiten 5g yhteyksien rakentamisessa ja tarjoamisessa kuluttajalle.

Mietiskelin viikonlopun aikana myös sitä vaihtoehtoa, että keräisin tuonne nordnetin tilille hieman enemmän rahaa ennen osakkeiden ostoa, koska tuo välityspalkkio syö ison osan esimerkiksi 150e sijoituksesta, mutta se tarkoittaisi, että blogin kuulumisten päivitykset tulisivat harvemmin. Ja nimenomaan tämän blogin aloittamisen tarkoitus oli se, että se pitää omaa mielenkiintoani yllä osakesijoittamiseen ja säästämiseen. Eli jatketaan myös jatkossa max 300€ kertaostoilla, kuten aiemmin olen päättänyt. 

Meinasinkin jo unohtaa,että lupasin kertoa eduskuntavaaleissa äänestämiseeni liittyvästä farssista. Muutin edellisten eduskuntavaalien jälkeen työn perässä eri lääniin, joten täällä olikin ihan eri ehdokkaat kuin edellisellä äänestysalueellani. Työukkona luonnollisesti kallistun jonkin verran vasemmalle, mutta en ole kovinkaan puolueuskollinen, joten kenelle annan arvokkaan ääneni oli miettimisen paikka.

 En tässä nyt kuitenkaan paljasta, että ketä äänestin, mutta prosessi oli seuraavanlainen. Tein ylen vaalikoneen, joka antoi minulle vaihtoehdoksi vasemmalta laidalta ehdokkaan. Ajattelin sitten, että tällä mennään ja lähdin kohti ennakkoäänestyspaikkaa. Ovella virkailija tarkisti, että henkilöllisyystodistus löytyy ja ojensi minulle äänestyslipukkeen. Huomasin heti paikalle tultuani, että paikalla oli todella paljon ihmisiä ja jäin odottelemaan omaa vuoroani, että isken numeron lappuun. Jono kulki suhteellisen joutuisasti vaikka tilassa oli ainoastaan kaksi äänestyskoppia. Astelin sermin taakse ja otin kynän käteen, tässä vaiheessa minuun kuitenkin iski vahva epäilys siitä, että käytänkö ääneni nyt ihan varmasti "oikein." Totesin itsekseni, että no ei tässä mitään isompaa vahinkoa tule jos meneekin vähän metsään tällä kertaa ja iskin lappuun ennakkoon päättämäni ehdokkaan numeron.

 Sitten se iski, ei helvetti tätähän pitää nyt miettiä tarkemmin, koska seuraavan kerran tilaisuus äänestää eduskuntavaaleissa tulee vasta neljän vuoden kuluttua. Kutsuin paikalle vaalivirkalijan ja pyysin uuden äänestyslipukkeen, jonka sitten sainkin. Kerroin virkailijalle, että muutin mieleni, johon sain vastaukseksi, että mieti vaan rauhassa, tässä on vielä neljä tuntia äänestysaikaa tälle päivälle jäljellä ja muinakin päivinä saa tulla äänestämään. Mietin jo hetken, että lähdenkö miettimään asiaa tarkemmin kotiin, mutta päätin, että asia hoidetaan nyt pois alta ja aloin puhelimen avulla selaamaan nettiä ja etsimään itselleni ehdokasta jolle ääneni annan. Tästähän muodostui lopulta noin viidentoista minuutin operaatio ja huomasin jonon jo kasvaneen ulos asti. Loppujen lopuksi päädyin äänestämään samaa henkilöä kenen numeron olin alunperinkin lappuun rustannut.

 Kävelin sermin takaa vihdoin vaaliuurnalle, jossa tarkastettiin henkilöllisyyteni ja äänestyslipuke sinetöitiin kirjekuoreen, jonka jälkeen pudotin sen vaaliuurnaan. Tämän jälkeen virkailija totesi: "Oli ilmeisesti vaikea päätös, pitkäkestoisin äänestystuokio, jonka olen tässä reilun 30 vuoden vaalivirkalijan urani aikana nähnyt." Totesin, että näiden valtion hommien kanssa pitää olla tarkkana ja toivotin hyvät päivänjatkot. Olen ihan varma, että virkailijat ajattelivat minun kirjoittaneen tai piirtäneen äänestyslipukkeeseen jotain, mutta vannon, että ihan oikean ehdokkaan numeron siihen rustasin. Muutaman vihaisen katseen sain kanssaäänestäjiltäni poistuessani. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti